Mäskistä näkkäriä ja mysliä

Olen yrittänyt kehittää ja testata hyviä käyttökohteita oluen teosta ylijäämälle mäskille. Oheisessa jutussa reseptit mäskinäkkäriin ja suosikkimyslireseptini. Lopussa tunnustuksia uskomattomista leivontataidoistani.

Mäskin kuivattaminen

Olen nyt ottanut mäskiä panoista talteen ja kuivattanut sitä uunissa. Märkää mäskiä voi hyvin käyttää sämpylöihin jne. mutta joihinkin leivonnaisiin se ei oikein käy. Lisäksi kuivattu mäski säilyy ilman pakastamista luonnollisesti pidempään.

Olen kuivattanut mäskiä sähköuunissa 50 asteessa. Aikaa homma ottaa n. 4,5-5h. Pellille sen verran, että tulee tasainen ohut kerros. Tilannetta kannattaa toki tarkkailla.

Vinkki: Mikäli käytät mäskiä ilman kuivatusta, kannattaa sen antaa olla useampi päivä jääkaapissa ennen käyttöä. Hienoinen fermentoituminen parantaa makua merkittävästi. Pari viikkoa on liikaa, mäski menee homeeseen, tutkittu juttu. Aiemmin postaamani helppo sämpyläresepti vielä tässä.

Mäskit kuivumaan

Mäskinäkkäri

Paria erilaista näkkärireseptiä olen testannut. Toisen reseptin kanssa on lähes aina ollut ongelmia – massaa on v-mäistä käsitellä ja näkkärit meinaavat jäädä taipuisaksi. Ohessa siis se helpompi, nopeampi ja parempi resepti.

Ainekset (pellillinen)

3dl kaurahiutaleita
2dl ruisjauhoja
1dl kuivattua mäskiä
1/2dl seesaminsiemeniä
1/2dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
(1/2 dl kurpitsansiemeniä)
3dl kylmää vettä
1/2dl öljyä
3/4tl suolaa

Pinnalle:
sormisuolaa
seesaminsiemeniä
kuivattua mäskiä

Valmistaminen (30 – 60 min)

Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa (kaurahiutaleet, jauhot, mäski, siemenet ja suola). Lisää vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi puuromaiseksi taikinaksi.

Levitä massa leivinpaperin päälle uunipellille. Taputtele massa mahdollisimman tasaiseksi ja ohueksi . Vinkki: massa kannattaa asettaa leivinpaperille muutamaan kekoon, jotta levittäminen on helpompaa. Kädet kannattaa kostuttaa vedellä tai öljyllä, jotta taikina ei tartu sormiin.

Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä, kuivattua mäskiä ja sormisuolaa.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-30 minuuttia. Vahdi näkkäriä paiston aikana, ettei se pala. Uunista riippuen voi vaikka kääntää peltiä kesken paiston, jotta paistaminen olisi tasaisempaa. Näkkäri kannattaa jättää uuniin vielä paiston jälkeen kuivumaan (luukku raolleen). Näkkäri kannattaa antaa kuivata ilman mitään peitteitä vielä yön yli, jotta on varmasti rapsakkaa.

Siemeniä voi laittaa mitä nyt sattuu olemaan kaapissa. Pelkät seesaminsiemenet riittävät kyllä.

Näitä tuli muuten tänä vuonna tehtyä joululahjaksi. Kylkeen oma tekemä olut ja pussillinen mäskinäkkäriä ja pisteet kotiin!

Äitini ihastui näihin näkkäreihin! Helppo ja halpa tuliainen.

Paras mysli ever!

Tätä mysliä syön joka aamu. Maustamattoman jugurtin kanssa mysli on ihan parasta aamussa kahvin jälkeen. Tätä mysliä tuleekin tehtyä kerran viikossa. Reseptiikkaan ei sinänsä kuulu mäski mitenkään oleellisena osana, mutta olen kuivattuna sitä alkanut tähän lisäämään. Koska tämä mysli on vaan yksinkertaisesti parasta mitä on olemassa, jaan reseptin tänne. Tämän maistamisen jälkeen et muuten kaupan myslejä enää suostu syömään. Resepti ei ole mikään oma oivallukseni vaan jostain netistä aikoinaan ehkä viisi vuotta sitten pöllitty entisen työkaverini suosituksesta (kiitos Hanna!)

Ainekset (pellillinen)

5dl kaurahiutaleita
1dl kuivattua mäskiä
1dl kuorellisia manteleita
1dl seesaminsiemeniä
1dl auringonkukansiemeniä
1dl kurpitsansiemeniä
1dl pekaanipähkinöitä
2tl kanelia
2tl jauhettua inkivääriä
1/2dl hunajaa (juoksevaa)
2rkl rypsiöljyä (tai muuta miedon makuista öljyä)

Valmistus (n. 20min)

Sekoita kaikki kuivat ainekset sekaisin kulhossa. Lisää öljy ja hunaja. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille tasaisesti.

Paahda uunissa 150C n. 15min. Kannattaa tarkkailla aikaa ensimmäisellä kerralla. Tuoksusta yleensä myös tunnistaa, kun mysli on valmista. Varo palamista!

Ohjeeseen tulee aika paljon erilaisia siemeniä ja pähkinöitä. Yleensä laitan itse niitä, mitä sattuu olemaan kaapissa. Pyrin pitämään seesamin-, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä sekä manteleita aina kaapissa. Joskus menee sekaan esim. saksanpähkinöitä murskattuna.

Parasta mysli on tarjoiltuna maustamattoman jugurtin ja jonkun ”perusmuron” kanssa (yleensä valkkaan jonkun, missä on mahdollisimman vähän sokeria). Lisukkeena minulla on yleensä banaania, mustikoita, persimonia, mansikoita… jälleen mitä sattuu olemaan kaapissa. Menee ilmankin 🙂

Pellillinen paahdettua mysliä
Parasta aamussa on hyvä kahvi ja mysli

Muuta hölmöä

Toki olen yrittänyt tehdä mäskistä muitakin kokkailuja. Surullisiksi rävellyksiksi ovat jääneet mm. Anikó Lehtisen ohjeen mukaiset mäskisuklaakeksit. Myös mäskillä maustetut suklaa muffinssit ja ”kaurakeksit” eivät päätyneet reseptikirjaani. Muffinssit olivat pieniä ja lässähtäneitä, ”keksit” olivat golf palloja, joilla olisi voinut murtautua naapuriin ikkunasta sisään.

Leivontataidoissani ei siis todellakaan ole kehuttavaa. Tosin, en ole makeiden leivonnaisten perään muutenkaan. Jos joku kuitenkin onnistuu loihtimaan jonkun makean ja hyvän jälkkärin mäskistä, vinkatkaa toki minulle 🙂

Olutpostin reseptin ”Mäskisuklaakeksit” yllä, sekä alla pari mainiota esimerkkiä muista keksiyritelmistä 😀

Ohessa vielä tuo Anikón keksiohje. Kuvan perusteella voitaneen todeta perinteinen ”ei mennyt niin kuin Strömsössä”. https://olutposti.fi/kolmen-raaka-aineen-maskisuklaakeksit/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.