Suuri simakoe

Oluen teon lomassa päätettiin tänä vuonna kokeilla siman tekemistä. Helppoahan sen pitäisi olla, eikös vaan?

Tavoitteena oli kokeilla mitä eroa on perinteisen pullahiivan ja alehiivan välillä. Käymisajaksi otettiin viikko käymisastiassa ja viikko pullossa. Testattavana oli myös erilaiset pullot. Kertaan nyt mitä eroja näillä kokeiluilla saatiin ja miten tekisin vappusiman nyt oppien jälkeen.

Reseptit

Käytetyt raaka-aineet:

500g taloussokeria
500g fariinisokeria
sitruunaa (yksi iso tai muutama pienempi)
inkivääriä (pieni pala kuorittuna)
hunajaa
chiliä (pala)
humalaa (Norten Brewer kukkia toiseen satsiin Chinook pellettejä)
Pullahiiva (pieni pala) / SAFALE US-05 kuivahiiva (1 pussi)
panimosokeria
rusinoi

Keitto:
Keitetään 3 litraa vettä, johon liuotetaan sokerit (500g + 500g) ja lisätään osa mausteista eli sitruunat ja inkivääri. Poista sitruunasta valkoinen osa, eli keittoon vain kuoret ja hedelmäliha. Kuori inkivääri ja leikkaa peukalonkokoinen pala ohuiksi siivuiksi. Toiseen keittoon lisättiin siivuina yksi chili ilman siemeniä. Kiehautetaan niin, että sokeri sulaa.

Mausta ja jäähdytä:
Lisää vasta keiton lopussa hunaja ja haluamasi humala. Hunajaa laitettiin vajaa 30g ja humalana käytettiin toisessa versiossa kukkia ja toisessa pellettejä. Humalat olivat joitain vanhoja jämiä, joita ei olueen olla enää kelpuutettu. Kukkia laitettiin toiseen versioon yhteensä joku kourallinen (30-50g) ja pellettejä meni toiseen 5g. Humalapelletit laitettiin taiteltuun suodatinpussiin.

Lisää kylmää vettä 4 litraa ja jäähdytä neste huoneen lämpöiseksi. Lisää hiiva. Tähän määrään nestettä (7 litraa) lisättiin pullahiivaa pikkurillinpään kokoinen pala nesteeseen liuotettuna tai puoli pussia kuivahiivaa (n. 5g)

Käyminen:
Käytä simaa huoneen lämmössä n. viikon verran.

Pullotukseen lisättiin panimolla panimosokeria 4g / litra. Kotona tehtyyn lisättiin vähän veteen liuotettua hunajaa panimosokerin sijasta. Pulloihin lisättiin aina toki muutama rusina. Pullot pidettiin yön yli huoneen lämmössä ennen kuin siirrettiin jääkaappiin.

Aineksia

 
Testatut pullot:

Patenttikorkillinen olutpullo 0,33l ja 0,5l

Muovinen limpparipullo 1,5l

”Mehupullo” eli perinteinen lasipullo pehmeällä muovikorkilla 0,5l

Lasinen ”jug” kierrekorkilla 2l

Saatiinko kokeiluissa mitään eroja?

Opit

Jos näistä sotkuista jotain opittiin, niin ainakin se, että humalaa ei kannata simaan haaskata. Tai ehkä sitä olisi pitänyt laittaa sitä huomattavasti enemmän (vähän ujosti lisättiin varsinkin pellettejä). Koska sima on todella makeaa, ei mausteissa kannata nuukailla. Myös chiliä ei saatu näin pienellä määrällä maistumaan. Sille olisi varmasti pitänyt tehdä jotain, eli ihan vaan tuoreena lisääminen ei makua tuonut.

Hiivoista pullahiiva kävi todella voimakkaasti varsinkin patenttikorkillisissa pulloissa. Parit pullot poksahtivat aika raivolla auki niin, että puolet simasta rusinoineen lensi ulos.

Muovinen limpparipullo oli kotona jääkaapissa käydessä helpoin. Pystyi hyvin seuraamaan ns. pullon pullistumista jääkaapissa ja avaamaan korkkia aina tarvittaessa. Mehupullossa ollut kuminen ns. perinteinen ”tutti” ei pysynyt pullon päällä laisinkaan. Pulloon olisi pitänyt tulla joku alipaine (tms?), jotta ei korkki aina hiilidioksidin voimin pullahtanut ajoittaan vaan pois pullon päältä.

2 litran jug tuntui olevan pidempiaikaiseen säilytykseen paras. Pulloon ei tuntunut aluksi tulevan hiilidioksidia juuri laisinkaan. Mutta kun antoi odottaa rauhassa, tuli sieltä ihan juotavaa tavaraa.

Patenttikorkilliset pullot olivat näppäriä. Toki jokainen kerta niitä avatessa sai jännittä poksahdusta ja sitä, ampuuko pullo rusinat ilmaan.

Hiivassa ei maun puolesta paljoa eroa ollut. Kuten todettu, pullahiiva oli vähän ”epävakaa” patenttikorkillisiin pulloihin. Ale hiiva toimi moitteettomasti.

Pitkähköt käymisajat huoneen lämmössä toi ale hiivalla käytettyyn simaan rutkasti alkoholia. Itse vedin vahinkopäivähiprakat muutamasta lasillisesta etäpalaverin ohessa. Valitettavasti emme kotona käydyistä saatu mitattua mitään OG ja FG arvoja, joten alkoholipitoisuudesta ei ollut mitään hajua. Enemmän kun 2% siinä oli kyllä varmasti!

Kuvassa 0,33l patenttikorkilliset. Näitä en ehkä enää käyttäisi siman kanssa jatkossa.

Miten tekisin siman nyt seuraavan kerran

Tässä siis vielä summattuna reseptiikka ”täydellisen” siman valmistukseen. Ohjeen mukaan tulee n. 7 litraa simaa.

Raaka-aineet:

500g taloussokeria
500g fariinisokeria
sitruunaa (yksi iso tai muutama pienempi)
inkivääriä (pieni pala kuorittuna)
hunajaa (mausteena ja käymissokerin sijasta)
humalaa (reilusti, eli ainakin 20g jos meinaa laittaa. Ei pakollinen)
SAFALE US-05 kuivahiiva (n. 5g eli puoli pussia)
rusinoita


Pulloiksi 1,5l limppapulloja tai 0,5l patenttikorkillisia olutpulloja.


Valmistus kuten aiemmin kuvattu. Hunajaa laittaisin mausteena keiton lopussa ja hyvin toimi panimosokerin korvikkeena.

Kotona homma onnistui mallikkaasti. Kuvassa oma hieno tekele pienemmästä käymisastiasta.
Kattilaan mausteet meni tällaisessa silikonipussissa. Pellettihumalat laitettiin varmuudeksi vielä suodatinpussin sisään.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.