Olutta ei juoda maun vuoksi

Muutama varmaan tuli lukeneeksi Helsingin Sanomien tiedeartikkelin otsikolla ” Tutkimus osoitti, että ihmiset eivät juo kahvia ja olutta maun takia” (Helsingin Sanomat verkkojulkaisu, 9.5.2019).  Tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin muun muassa ihmisten makuaistiin vaikuttavia geenejä makean ja karvaan juomien osalta. Tavoitteena oli saada tuloksia, jotka tukisivat ehkäisevää toimintaa ylipainoa vastaan makeiden juomien osalta. Yllätys olikin siinä, että samassa todettiin, että karvaiden juomien kulutus ei ollut yhteydessä makuaistiin vaikuttaviin geeneihin.

Toisin sanoen, esimerkiksi oluthifistelyt ja humalan katkeroiden ylistämisessä ei ole kyse siitä, että henkilö pitäisi juoman mausta, vaan kyseessä on geneettinen mieltymys nimenomaan humaltumiseen.

Northwestern-yliopiston ennaltaehkäisevän lääketieteen apulaisprofessori Marilyn C. Cornelisin mukaan ”Juomavalintamme taustalla lymyävä genetiikka liittyy juomien psykoaktiivisiin aineisiin. Ihmiset pitävät kahvin ja alkoholin vaikutuksista. Sen takia he juovat niitä, eivät suinkaan maun vuoksi”.

No ei muuten pidä paikkansa! Vai pitääkö…

Heti ensimmäinen reaktio oli suuttumus ja kaikki ajatukset asettautuivat puolustuslinjaan. Totta kai minä juon olutta sen vuoksi, että se on hyvää! Miksi muuten esimerkiksi varsinkin kesäisin tulee kaapista napattua alkoholiton olut? Ja voiko olla parempaa juomaa saunan jälkeen kuin kylmä lager tai raikas kevyt sour terassilla. Ja mikäs sen parempaa, kuin hyvä ipa grilliruuan kanssa.

Tämän vuoden Tallinn Craftbeer Weekendissä tuli jälleen kaadettua olutta pois, kun lasiin saatu olut ei miellyttänyt tarpeeksi omaa makua.

Tässä nyt vain muutama esimerkki, mitä kehitin päässäni. Miten joku voi tulla sanomaan minulle, että en pidä oluen mausta vaan juon sitä pelkästään humaltumistarkoituksessa? Älytön väite.

En saanut jätettyä asiaa rauhaan. Aloinkin valua yhä syvempiin vesiin analysoidessani asiaa. Miksi pidän niin paljon oluesta? Onko tutkimuksessa kuitenkin jotain perää.

Let’s dive in!

Pakko heittää tähän väliin, että kun pohdin omaa olutmieltymystäni, on humaltumisella ja kännäämisellä aivan eri merkitykset. Humaltuminen on sitä, mikä tapahtuu jo yhden tuopin jälkeen. Kännääminen, noh eiköhän kaikki tiedä mitä se omassa kulutuksessa meinaa. En myöskään lähde analysoimaan liikakäyttöä tai alkoholismia ylipäätänsä. Näistä asioista puhuttaessa mennään jo tarkoitus- ja syntyperissä eri asteille.

Asiaan. Mietin alkoholia ylipäätänsä. Esimerkiksi viinit ovat minusta fiilistelyjuomia, joista en pääsääntöisesti niin paljon välitä. Viinejä tulee juotua fiiliksen ja humaltumisen vuoksi. Esimerkiksi vappuna Kaivopuistossa auringossa piknikillä istuessa skumppa, jos mikä kuuluu asiaan. Oliko se maun puolesta hyvää, ehkä ei sitten kuitenkaan. Puistossa ystävien kanssa pieni kuoharihumala keskellä päivää vaan maistuu niin pirun hyvälle

Mites sitten oluen kanssa. Nykyään baareista irtoaa helposti pienempiäkin juoma-annoksia maistelua varten. Ei tarvitse ottaa 8 pinnasta ipaa 0,4l, vaan pienempikin lasi riittää. Miksi sitten ostan ison lasillisen, jos haluan vain hifistellä oluen maun kanssa? Siksi, että joskus vaan on niin, että se humalatila tuopillisen jälkeen on juuri se, mitä haluaa. Toki hanasta tulee valittua joku kiinnostava tai muuten varma hyvä juoma. Mutta vaikka karjalatuoppillinen ei enää itselleni putoa (joku kehittyneempi makuaisti kuitenkin ehkä olemassa), niin selitys oluen juomisesta pelkän maun vuoksi alkaa murentua.

Miksi sitten juon alkoholitonta olutta? Baarissa voi olla alkoholiton olut joskus paikallaan seurustelujuomana silloin, kun muut juovat olutta ja itse ei jaksa alkoholia kiskoa. Seuraksi siis vaan.

Mites sitten se, että alkoholitonta olutta juo yksin? Ensimmäinen ajatus tosiaan siinä on, että ”pidän oluen mausta, siksi juon mieluummin olutta kuin vettä”. Vai onko kyse siitä, että oluen humalaa aiheuttavaan makuun on tottunut ja siksi alkoholitonkin olut maistuu hyvälle? Ehkä sitä vaan huijaa itseään, että luvassa olisi humalatila, vaikka näin ei käykään.

Hui, kuulostaapa pahalta! Pitääkö olla huolissaan?

No ei! Keksin aika paljon pahempiakin huumaavia aineita ja alkoholituotteita kuin olut. Ja tutkimushan nimenomaan osoitti, että meihin ihmisiin on geneettisesti rakennettu halu psykoaktiivisiin aineisiin. Miksi sitä lähteä kieltämään.

Olen tästä asiasta keskustellut muutaman tutun kanssa ja haastanut heitä ajattelemaan asiaa. Me ihmiset olemme loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja ennalta-arvattavia käyttäytymisessämme. Sopisiko tässä tapauksessa puhua jopa ajatus operanttisesta ehdollistumisesta. En tunne ketään, joka väittäisi oluen tai kahvin olleen hyvää ensimmäisellä maistamiskerralla. Kaljan juontiin opeteltiin, koska se oli halvempaa kuin siideri ja sillä pääsi humalaan. Sitähän siinä haettiin. Nyt kun humalatilan on palkintona saanut alkoholin nauttimisesta, onko sitä ehdollistunut vaan tuntemaan mielihyvää ilman, että känniä seuraa juomisesta? Alkoholittomasta oluesta osaa nauttia ilman aiemmin opittua miellyttävää lopputulosta. Eli oluen juomisesta osaa jo nauttia ilman känniä.

Olkoot miten tahansa, tämän kummenpaan lopputulokseen en vielä päässyt. Elämästä tulee ja pitää nauttia. Joku saa kiksinsä luonnosta, toinen perhe-elämästä, kuka mistäkin. Minä muun muassa hyvästä ja maukkaasta oluesta! Ja btw, join alkoholitonta souria tätä kirjoittaessa – se oli hyvän makuista.

Hesarin artikkeli luettavissa: https://www.hs.fi/tiede/art-2000006099686.html

P.s. Ohessa mielenkiintoinen Ylen artikkeli, joka liityy siihen, miten 30-vuotiaat eroavat nykynuorista alkoholiin suhtautumisen kanssa. Ehkä tämä selittää jotain? Kiinnostavaa onkin seurata, miten mielikuvat muuttuvat seuraavan 15 vuoden aikana.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/17/kuulun-viimeiseen-teinikannisukupolveen-miksi-ryyppaaminen-oli-meille-niin?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR2Yh0UQZTBCdJFVaQ_ZWY49Bn4u9GimPwrMfks9DK2Rts53QnablqgxrFc