Miten olisi lounas olutravintolassa?
Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt tovi. On tässä vähän kesäolutta ja Kölschiä käyty panemassa tulille, vappuna olut ja safkatastingia tehty jne. MUTTA ns. päivätyöt ovat riipaisseet aikaa sen verran, että mitään ihmeempää ei ole ennättänyt ajattelemaan Oluttaako-blogin osalta. Eli maailmavalmiiksiennenJuhannusta jne selittelyjä tähän väliin.
Onneksi sentään töiden lomassa on ollut pakko käydä syömässä. Päätinkin selvittää, millaisia lounaita on tarjolla olutravintoloissa Helsingin keskustassa (laajennettuna Espooseen). Vaikka osa mestoissa näin kesäksi sulkeekin ovensa, on tässä muutama tärppi tarjolla kesälomien jälkeen syksylle.
Yleisesti ottaen pääkaupunkiseudulta löytyy useampi käymisen arvoinen paikka, jossa lounaan kanssa voi hyvällä omatunnolla nauttia pienen oluen. Varmasti tässä jäi useampikin ravintola kokeilematta, mutta joku otanta tämäkin. Lounaoluttarjoukset kuhunkin annokseen suositeltuna ilahduttivat erityisesti!
Testatut ravintolat:
Bruuveri, Helsinki
Sori Taproom, Helsinki
Bryggeri, Helsinki
Fat Lizard, Espoo
Bites Burger Vallila, Helsinki
Il Birrificio, Helsinki
Huom! Arvostelut on tehty touko-kesäkuussa 2018.
Bruuveri, Helsinki
Lounasta tarjolla:
klo 10.30 – 13.30
Hinta:
Lounas-buffet 10,40€.
Olut:
Pieni olut lounaan kanssa normaalihinnoin (4,60€ maksoin 0,25l paikallisesta lagerista)
Tunnelma:
Kuppila on pimeä paikka, ei ikkunoita. Lounaan aikaan asiakkaat pääsääntöisesti miehiä.
Lounasruoka:
Ruoka aika perus linjastokotiruokaa. Ei houkuttelevaa millään tavalla, joskin ihan ok makuista.
Yleisarvio:
Bruuverilla on paikka Kampin kauppakeskuksessa afterwork mestana. Lounaspaikkana ei houkutteleva. Lounasoluttarjouksen lisääminen panimonravintolan lounaslistalle olisi iso plussa.
Lisätietoja:
https://bruuveri.fi/lounas/
Perus kotilounasta Bruuverissa
Sori Taproom Helsinki
Lounasta tarjolla:
klo 11.00 – 14.00
Hinta:
Keitto/Salaattibuffet-lounaat (10,40€)
Lämmin lounasbuffet (12,90€)
Sori Burger (12,90€)
Olut:
Lounasolut 22cl 3,50€
Tunnelma:
Sori Taproom Kaisaniemessä on alusta alkaen ollut valoisa ja moderni paikka. Ravintolaa laajennettiin hiljattain ja toivottuja asiakaspaikkoja tuli mukavasti lisää. Miellyttävä ympäristö ja hyvän makuinen lounas on tuonut työporukkamme lounaalle usein (erityisesti perjantain burgerbuffet on näyttänyt olevan toimiston miesten mieleen). Sorissa viettää mielellään aikaa lounaan, afterworkin ja illallisen merkeissä.
Lounasruoka:
Vaihtoehtona on keitto/salaattibuffet, lämminbuffet salaattibuffetin päälle, sekä lounasburger.
Usein itse valitsen keitto ja salaattibuffetin, mutta ”luotettavalta taholta” (= pomoni) olen kuullut lounasburgerin olevan keskusta-alueen lounasburgereista yksi parhaimmista.
Yleisarvio:
Sori Taproomista on tullut aika nopeasti yksi meidän tiimin suosikki lounaspaikoista. Ei montaa kertaa tarvitse tänne jengiä houkutella mukaan. Hieman ahdas, joskus jonoa jne. mutta sehän kuuluu hyvän lounaspaikan luonteeseen. Kiireellä tänne ei kuitenkaan ehkä kannata lähteä. Lounasoluttarjoukselle iso kiitos! En tiedä onko mietittyä, mutta lämpimän lounasmenuun kanssa tarjousbisse on hyvin tähän mennessä sopinut.
Lisätietoja:
http://soribrewing.com/taprooms
Sori Taproomin valoisat tilat plus suht ankea terassi
Bryggeri Helsinki
Lounasta tarjolla:
klo 11.00 – 14:30
Hinta:
Keittolounas ja salaattibuffet 9,70€
1 Pääruoka 10,30€
2 Pääruoka 12,70€
Olut:
Kaikki oman panimon hanat 0,20l 2€
Tunnelma:
Bryggeri on kiva paikka lounaalla ja iltamyöhäisellä. Panimobaarin tunnelmaa luo panojen aikaan mukava maltaan tuoksu baarin puolelle. Lounasta voi syödä alakerrassa, mutta ihan ehdottomasti paras paikka kesällä on sisäpihan terassi. Täällä viihtyy syksymmälläkin lämpölamppujen ansiosta.
Lounasruoka:
Perus keitto ja salaattibuffa toimii oikein hyvin. Myöskin pääruokavaihtoehdot ovat olleet todella maukkaista. Buffa haetaan itse alakerrasta, muut lounaat tuodaan pöytään.
Yleisarvio:
Erityskiitosta monella huutomerkillä !! Bryggeri saa lounasoluttarjouksesta. 2€ 0,20l oluesta on oikein passeli hinta. Lounaslistaan on erikseen mainittu ruualle suositeltu olut. Tästä pitäisi monen panimoravintolan ottaa esimerkkiä! Eniten harmittaa se, että Sofiankatu on jokseenkin kaukana omasta työpaikasta. Muuten täällä tulisi käytyä varmasti useamminkin.
Lisätietoja:
http://bryggeri.fi/lounas/
Lounasta on tarjolla Bryggerissä myös kesäisin. Terassilla kannattaa poiketa lounalla.
Fat Lizard, Espoo
Lounasta tarjolla:
klo 10.30 -14.00
Hinta:
Päivittäin vaihtuva lounasbuffa (sis keiton) 12,00€
+5,50€ upgrage (pihvi annos tms.)
Viikon lounaspizza 17€
Olut:
Ei erillistä lounasoluttarjousta
Tunnelma:
Fat Lizardin ravintola Espoossa ei näin Helsingin ydinkeskustassa työskentelevälle ole ehkä se helpoin ja edullisin vaihtoehto lounaalle. Eipä silti tarvinnut paljoa työkavereita houkutella mukaan. Metrolla pääsee kuitenkin kiitettävän lähelle ravintolaa.
Lounaalle tulimme hieman ennen kahtatoista. Tupa oli aivan täynnä ja ovella saakka riitti jonoa. Jono veti kuitenkin nopeasti ja istumapaikatkin löytyivät. Ravintolassa on todella paljon asiakaspaikkoja.
Lounasruoka:
Ruoka oli maistuvaa. Päivän ruokalista vaihtelee paljon ja uskoihin osan safkasta vetävän jengiä enemmän paikalle kuin toisten. Ei moitittavaa.
Yleisarvio:
Tunnelma oli meluisa ja ruokalamainen. Varmaan täällä tulisi lounastettua enemmän, jos olisi työpaikan lähellä (edes samassa kaupungissa). Vähän jäi kuitenkin pettynyt olo. Tiskin takaa sai kuitenkin juomasuosittelun, kun sitä kysäisi. Laittakaa nyt hyvänen aika lounaalle olutsuosituksenne!
Lisätietoja:
http://ravintolafatlizard.fi/lounas/
Bites Burgers Vallila, Helsinki
Lounasta tarjolla:
klo 11.00 -15.00
Hinta:
Lounastarjouksena burgeri irtoaa 10-12€:lla. Mikäli burgerin kaveriksi haluaa esimerkiksi ranskalaiset, on niistä maksettava erikseen.
Olut:
Oluttarjonta saa suuret kiitokset! Pullo-oluissa riitti paljon valinnanvaraa. Myös alkoholittomia oluita löytyi useampaa laatua. Pullo puoliksi riitti tällä kertaa burgerin kaverina.
Tunnelma:
Vallilan Bites Burger on hämmentävä paikka. Ravintolasta tulee mieleen diner, joka on sijoitettu toimistorakennuksen ruokalaan. Rasvankäry tulvahti käytävään ja rasvaan meinasi liukastua tiskin edessä. Kaikkinensa ei kuulosta juurikaan houkuttelevalta paikalta. Silti, jollain kummallisella tavalla homma vaan toimii. Toki erinomainen burgeri ja hyvät oluet auttoivat.
Lounasruoka:
Itse otin vege burgerin, jossa oli mustapapupihvi. Burgeri näytti aika kuivalta, mutta sitä se ei ollut. Kerrassaan mainio! Burgerin ”lisukkeena” tuli pari siivua pikkelöityä porkkanaa ja ruokalusikallinen hapankaalia. Kuulemani mukaan ranskalaiset lisukkeena ovat vähän turhia. Keskittykää siis burgeriin! Lounaan hintaan kuului Helsingin kahvipaahtimon kahvi.
Yleisarvio:
Erittäin positiivinen yllätys. Vaikka ravintola on suhteellisen syrjässä, on se käymisen arvoinen. Olutvalikoiman laajuus yllätti. Pullona löytyi niin Founderssin KBS:ää (lounaaksi hyvä, heh) kuin Pekkalen Big Gulpia. Onneksi Bites avasi hiljattain kojun myös Merihaan Lebloniin. Harmi, että olutvalikoima ei seurannut perässä.
Lisätietoja:
http://www.bites.fi/
Bitesin erinomainen vege burgeri!
Il birrificio Helsinki
Lounasta tarjolla:
klo 11.00-14.30
Hinta:
Vaihteleva Menu.
Hintaluokka 10,80€ – 13.90€
Olut:
Ei erillistä lounastarjousta.
Tunnelma:
Il Birrificio on paikkana miellyttävä. Kaikkinensa minun makuun onnistunut olutravintolan sisustus. Paikassa on mukava tunnelma ja siellä on kiva istua yhden jos toisenkin lasillisen verran.
Lounasruoka:
Lounasruoka perus hyvää. Itse söin risottoa, joka tuntui tosin lisukkeelta. Onneksi lounaan kylkeen sai hakea ihanaa leipää oliiviöljyn ja balsamicon kera. Työkaveri tilasi silakoita. Annos oli kuulemma todella hyvää, mutta nälkä siitä jäi. Kahvi oli hyvää.
Yleisarvio:
Kiva paikka, mutta lounasruoka ei tällä kertaa ihan napannut. Lounasolueksi sai suosituksen tiskiltä, kun sitä pyysi. Pakko tunnustaa, että en ihan hirveästi välitä paikan omista oluista, harmi tämäkin. Paikka toimii istuskelumestana, jossa oluen kanssa voi ottaa jotain pientä purtavaa. Brunssia ovat monet kehuneet. Pitää käydä testamassa tämä vielä joskus syksymmällä.
Lisätietoja:
http://ilbirri.fi/
Ilbirrificion lounaalla bistromainen tunnelma sai suurimmat kiitokset
Viimeisimmät kommentit